Ihana Berliini

Viime viikot on mennyt suurimmalta osin opiskellessa. Jos ensimmäiset kaksi kuukautta vain hengailee ja kääntyy luennoilla, niin tulos on takuuvarma: rästitehtäviä riittää. Nyt olen onneksi päässyt hieman ajan tasalle kaikissa tehtävissä, ja hyvä niin, koska tulevina viikkoina luokseni on tulossa niin paljon vierailijoita, että opiskelu tuskin onnistuu.

Jotain jännää olen kuitenkin tehnyt. Ensinnäkin tapasin kirjailija Michael Cunningamin, joka vieraili Prahassa kertomassa uudesta kirjastaan. Uskomattoman karismaattinen ja hauska mies! Ja uusi kirjakin, By nightfall, on erittäin hyvä. Tämä mies se kyllä osaa ironian ja sarkasmin jalon taidon.

Philipp maireana kättelemässä Michaelia.

Vierailin myös Mezipatra-leffafestareilla katsomassa muutaman homoleffan. Olivat hyviä. Toinen oli Jim Carreyn tähdittämä I love you Phillip Morris, joka oli todella hauska. Voin suositella. Carrey homona oli huvittava ilmestys. :)


No mutta, päätarkoitukseni oli kertoa, että kävin viime viikonloppuna Berliinissä ja ihastuin kaupunkiin - vaikka kukapa ei? En taida tuntea yhtään ihmistä, joka ei pitäisi Berliinistä.

Lähdin reissuun hieman pelonsekaisin tuntein, koska viime viikolla uutisoitiin terrori-iskun uhasta Saksassa. Täällä tahi Suomessa ei ole koskaan tarvinnut pelätä terroristeja, joten tämä oli uusi tunne minulle. Olinkin jo heti matkalla (bussi maksoi 40€ meno-paluu, matka-aika 5 h, ei paha) varma, että vieressäni istuva levottomasti käyttäytyvä nuori mies on pommi-iskijä. Tunnetta ei helpottanut se, että Saksan rajalla meidät pysäytettiin ja vierustoverini passi vietiin tarkastettavaksi ja pojalta kyseltiin pitkään, miksi hän on tulossa maahan. Yritin olla mukavaa matkustusseuraa ja lohdutin häntä vihdoin matkan jatkuessa seuraavan dialogin keinoin:

- Oliko siellä joku ongelma?
- Ei. Ne vaan kyseli, miksi tulen maahan.
- Aah, no se varmaan johtuu siitä terroriuhasta. Ne on hirmu tarkkoja, ketä päästää maahan, koska pelkäävät pommi-iskuja.
- Täh?
- Niinku nyt on se terroriuhka päällä.
- Täh? (närkästyneenä) Pidätkö sä venäläisiä terroristeina? (poika oli siis selvästi Venäjältä)
- Eiku... Äh, eiku en mä sitä, enkä mä tietenkään pidä sua terroristina! (mikä ei ollut aivan totta..)
- Mitä? Luuletko sä sit, että kaikki saksalaiset pitää meitä terroristeina?!

Tässä vaiheessa vastaukseni koostui nolosta, epämääräisestä muminasta, ja yhtäkkiä ohimenevät maisemat osoittautuivatkin äärimmäisen mielenkiintoisiksi. Joo, ei menny ihan niin kuin Strömsössä.. :D Yritin vain olla kohtelias, mutta jotenkin epäonnistuin täydellisesti. Näin jälkeen päin ajatellen en oikein itsekään ymmärrä, miten kyseisen keskustelun aineksista olisi mitenkään mahdollista saada aikaiseksi kohtelias dialogi. Huoh, kylläpä sitä osaakin olla välillä todella ihastuttava henkilö..

Alkumatka oli siis hieman nolo, mutta maisemat sitäkin henkeäsalpaavampia. Bussi ajoi jokivartta pitkin koko matkan saksan rajalle ja aamuauringon kultaamat rantakalliot ja joesta nouseva usva olivat aivan uskomattomia. Tässä muutama alkeellinen yritelmä kuvata niitä:

Vierailin Berliinissä siis Outin luona ja teimme paljon asioita, mitä ihmiset nyt yleensä tekevät Berliinissä (ainakin Virpi Salmen mukaan).

Kävelimme Tempelhofilla, käytöstä poistetulla lentokentällä. Olisipa tehnyt mieli hurjastella siellä pyörällä!

Berliiniläisillä on omituinen tapa jättää kaduille vaikka mitä. Patjoja, nojatuoleja, lavuaareja..

Kävimme vallatussa talossa. Pahoittelen huonoa kuvaa, mutta pakko oli laittaa tuon hevosen takia!

Sunnuntaina, vegebrunssin jälkeen päämäärätöntä haahuilua kirpputorilla.

Berliiniläisiä pyörineen.

Pakolliset turistinähtävyydet käytiin tietenkin läpi. Näin myös pätkän Berliinin muuria, jota olin aina luullut paljon massiivisemmaksi.

Ilme kertoo kaiken. Kävimme modernin taiteen museossa, jossa oli poroja(kyllä, eläviä), jättisieniä, kanarianlintuja häkeissä ja kärpänen laatikossa. Kaikki tämä oli hieman liikaa meille. 

Kaiken kaikkiaan Berliini oli hieno paikka. Sinne täytyy vielä päästä uudestaan! Nyt kuitenkin seuraavat viikot vietän tiukasti Prahassa, koska torstaina luokseni saapuu Elina Pariisista, ensi viikolla Sini ja viikonloppuna vielä Eve ja Jore. Tervetuloa kaikki te ihanat!

Koiria ja huonoja selityksiä

Viime kerralla keskityin kirjoituksessani suomalaiseen kulttuuriin, mutta on niitä omituisuuksia täälläkin. Taisinkin jo aiemmin mainita, että prahalaisilla on tapana uppoutua hyvin intensiivisiin suutelohetkiin keskellä katuja. Tähän tapaan olen ihme kyllä tottunut, eikä se enää vaivaannuta mua juuri lainkaan. Tai itse asiassa en edes kiinnitä siihen mitään huomiota.

Toinen asia, mikä on kiinnittänyt huomioni on koirat. Niitä on täällä todella paljon ja lähes kaikki juoksevat kaduilla vapaana. Näinhän se kyllä menee melkein missä tahansa muualla paitsi Suomessa. Mun italialainen kämppis on sitä mieltä, että tsekkiläiset rakastavat enemmän koiria kuin ihmisiä. En tiedä tästä, mutta ihmiset käyttäytyvät useimmiten toisiaan kohtaan todella epäystävällisesti, mutta koiria rakastetaan yli kaiken. Ja koirat ovat ylipäätään todella hyvin koulutettuja. Ne seuraavat kiltisti omistajiaan, enkä ole kertaakaan nähnyt yhtään rähinää kahden koiran välillä. Tästä pitäisi kyllä suomalaistenkin ottaa oppia.

Täytyy tosiaan sanoa, että ihmiset eivät ole erityisen ystävällisiä. Esimerkiksi asiakaspalvelutilanteessa ei voi todellakaan odottaa saavansa miellyttävää palvelua, vaan lähinnä tuntuu siltä kuin olisin tullut häiritsemään myyjää/tarjoilijaa kesken tärkeän tilanteen. Ja lähikaupassani kassat ovat suorastaan vihamielisiä. Eilen olin niin vihaisen ja pelottavan myyjän kassalla, että hetken harkitsin vaihtavani kassaa. Myyjä ei tervehtinyt ketään, tai puhunut muutenkaan mitään. Hänen leimatessa jotain lippuja (ilmeisesti lounasseteleitä) odotin, että hetkenä minä hyvänsä leimasin hajoaa tuhannen päreiksi, niin kovasti myyjä sitä hakkasi lippuparkoja vasten. Ja rahoja hän paiskoi samalla mentaliteetilla. Huhhuh. Jatkossa vältän sitä kassaa. Toki ystävällistäkin palvelua saa ja pääsääntöisesti ihmiset käyttäytyvät hyvin asiallisesti. Mutta nämä ääripäät ovat kyllä niin hurjia, että eipä tulisi koskaan kyseeseen Suomessa.

Tsekkiläiset ihmiset ovat muuten mentaliteetiltaan melko samanoloisia kuin suomalaiset. Vähän sellasia jurottajia.:) Mutta sen olen huomannut, että ihmiset ovat erittäin laihoja täällä. Todella lihavia ihmisiä en ole nähnyt juuri lainkaan, mutta todella laihoja ihmisiä senkin edestä. Liekö ihmisillä on niin hyvä ruokavalio vai mistäköhän johtuu? Ja toki ihmiset pääkaupungeissa ovat aina hieman erinäköisiä kuin maaseudulla. Täytyy tehdä vielä jokin maaseututournee, niin voin tehdä vertailevaa tutkimusta. Niin ja senkin huomasin tuossa, että ihmisillä on usein todella kauniin väriset silmät. Sekä miehillä että naisilla. Sellaiset rusehtavan vihreät. Hyvin nätit.

Eilen luennolla kiinnitin myös erityisesti huomiota ihmisten tapaan esiintyä. Olen kuullut jo monta selitystä, miksi luento/esitelmä ei ehkä ole parhaasta päästä. Milloin on syöty huono aamupala, milloin kärsitään vain muuten vaan hullusta esiintymispelosta. Tai muuten vain kerrotaan jotain ihmeellisiä yksityiskohtia omasta elämästä. Suomessa harvoin törmää mihinkään selityksiin siitä, miksi esitys ei ole hyvä (vaikka ehkä olisikin) tai miksi on valmistauduttu huonosti. Olen tietysti yrittänyt keksiä tälle selitystä ja mieleeni tuli tänään, että ehkäpä suomalaiset eivät vaan kehtaa selitellä mahdollista epäonnistumista. Se on jokaisen oma häpeä, jos ei osaa. Haha. Kuulostanpa mä stereotypioivalta. Mutta ehkä tavoitatte mun ajatuksen? Ja ei tämäkään tyyli siis mielestäni paha ole. Itse asiassa jotenkin inhimillisempi.

Ja vielä viimeinen huomio. Jos Suomessa lakitetaan patsaita, niin täällä niiden pukeminen on ilmeisesti myös hyvää hupia. :)

Ainiin, pakko vielä jakaa teidän kanssa muutama linkki. Tässä jatkoa viime kertaiseen luonnehdintaani suomalaisesti kulttuurista: http://varjosanomat.com/?p=1564. Ehkä hieman hauskempi lähestymistapa kuin mulla. :) Ja myös tälle nauroin äsken pitkään: http://www.hotsynch.com/funny/fb.html?ref=nf.